Tunnen kun voimistun, ja syitä riittää

Taistellaan henkäykseen viimeiseen

 

Olo harhainen on, takaumiani tahrii tomu

Jännitys rinnassani ja sormet aaltoilevat

lipevinä haparoivat pintaa

Sen mittainen se

 

Yö tuoksuu, tuulten tie (kolmekymmentä yötä)

taivaalla loistaa (pidän silmällä tähtiä)

ja alla sen uusiksi voin vain itseni valaa

Sen mittainen se

 

Tunnen kun voimistun, ja syitä riittää

Taistellaan henkäykseen viimeiseen

 

Jos haaveet menneen koskemattomat

ja huomen kohti huokuva

nuo saivat aikaan sen et muita pystyn puolustamaan

Niin luottoni paan suruntuojaan

Sain muinoin täysin maahan lyötynä

mun heikkoudestain oppia

Oi kukinnot vanamon, tää toiviotie

laillanne on

punainen

 

Ukonilmakin jo repivänä läpi pääni karjuu

Johdatus rinnassani tuntuu eksyneen taas

Voiko pahuudelta päästä karkuun?

Mä tiiän, mut silti

 

Läpikuultavat tekopyhät sankarit

mätänevät alla timantin ja kullan

(Sano vain, sano vain, sano vain, sano)

En tarvii sua!

Ei se kukkana kaunein oo,

mut sen takana on taivaan täydeltä tappioitani

 

Taas kaikki piikit, suuret tappurat

asetettu tiellein siksi on,

kun uutta kuormaa huolissani kannan, tuut huomaamaan

Mä ylittää ne ja itseni voin

Vaikk' ootkin haavees kaikki tappanut,

älä kaivoon heitä kunniaas

Puhtoisimpaan vanamoon juurra kantasi

ja kodiksesi tä maa tee

 

Miten se metsä vastaisi, kun huutaja on arvoitus?

Ujeltaa tuulet runnellen, sen alle huokaukset hukkuu

Silmissä jonkun naurahdus, katseessa toisen kadotus

Jokaisella tavoitteena kai on onnellisuus

 

Jos haaveet menneen koskemattomat

ja huomen kohti huokuva

nuo saivat aikaan sen et muita pystyn puolustamaan

Niin luottoni paan suruntuojaan

Sain muinoin täysin maahan lyötynä

mun heikkoudestain oppia

Oi kukinnot vanamon, tää toiviotie

laillanne on

punainen,

 

laillanne on

punainen

 

 

© Kauri Laine